Parhaimmillaan
Työskentelen parhaiten, kun minulla on riittävästi aikaa. Suunnitteluprosessi vie aina oman aikansa.
Vaikuttajat
Koen, että suunnittelijan kannalta 1910–1940-luvut ovat erityisen kiinnostavia vuosikymmeniä; voimakkaat muutokset maailmassa heijastuivat taiteisiin, designiin, arkkitehtuuriin ja esittäviin taiteisiin.
Suunnittelumuistoja
Parhaita hetkiä suunnittelutyössä ovat hetket suunnitteluprosessin lopussa, kun asiat lopulta muuttuvat konkreettisiksi.
Mentori
Tärkeimpiä ohjaajiani ovat olleet äitini ja Sue Jenkyn-Jones, opettajani Lontoossa.
Suunnittelufilosofia
Suunnittelufilosofiaani kuvaavat parhaiten sanat positiivisuus ja uteliaisuus.
Marimekko ja minä
Muistan Maija Isolan suunnittelemat kankaat, esimerkiksi Charlesin, lapsuudenkodistani. Lapsena luulin äitini – tekstiilisuunnittelija hänkin – suunnitelleen ne.
Käyttötavaraa
Marimekon Tasaraita-T-paidat ovat minulla jatkuvassa käytössä.
Toiveita
Toivon tuovani Marimekolle vanhaa kunnon tekemisen meininkiä ja pirskahtelevaa luovuutta.
Ensimmäinen työni
Aloitin työurani mansikanpoimijana.
Musiikkia sunnuntai-aamuun
Parasta sunnuntai-aamumusiikkia tulee radiosta.
Henkireikä
Kun haluan piiloutua, parhaita paikkoja ovat koti ja metsä.
Vaihtoehtoja
Jos en olisi suunnittelija, olisin historioitsija, antropologi tai folkloristi.




