Siirtolapuuhtarha   |   Maija Louekari

Maija Louekari

Suunnittelijat: 

Tyyli-ikoni
Tyyli-ikonini voisi olla esimerkiksi Peppi Pitkätossu, kaikki on vinksin vonksin ja niin edelleen.

Muotivinkki
Paras ohje on pukeutua sään mukaan, Suomessa.

Tilat
Suosikkihuoneeni on Amesin huone. (Katso esimerkiksi: en.wikipedia.org/wiki/Ames_room.)

Parhaimmillaan
Työskentelen parhaiten rentoutuneena.

Vaikuttajat
Eniten suunnitteluuni vaikuttavat lapsuuden kirjallisuus, sadut ja tarinat ja niiden kuvitukset ovat jääneet mieleen mielikuvituksen voimavarana.

Suunnittelufilosofia
Turha kiire pois!

Marimekko ja minä
Ensimmäinen Marimekko-muistoni lapsuudesta on Maija Isolan kankaasta äitini ompelema pussilakana, joka oli minulla varmaan n. 3-vuotiaana.

Käyttötavaraa
Marimekon tuotteista minulla ovat jatkuvassa käytössä raitasukat ja Rinne-Niinikoski-neule vuodelta 2009.

Matkalla mukana
Matkalle otan aina ystävän mukaan.

Lahjaksi
Kunnon halaus on lahjoista paras.

Musiikkia sunnuntai-aamuun
Mieheni valitsemat kappaleet, joita tyttäreni säestää xylofonillaan, ovat parasta sunnuntai-aamumusiikkia.

Hyväksi havaittua
En voi sanoa, etten koskaan muuttaisi mitään. Mielestäni aika muuttaa kaikkea, mikään ei ole täysin pysyvää.

Takaisin ylös