Muotivinkki
Kannattaa välttää mustaa, jos omistaa koiran.
Sisustuksen punainen lanka
Minulle sisustaminen merkitsee ennen kaikkea sitä, että ympäröivä tila muovautuu vähitellen elämän mukaan ja elämää varten.
Parhaimmillaan
Työskentelen parhaiten, kun työpöytäni on siisti.
Marimekko ja minä
Ensimmäinen Marimekko-muistoni on pieni puuvillamekko, jonka isä hankki minulle kuulemma kauan ennen kuin minusta oli tietoakaan.
Käyttötavaraa
Minulla on jatkuvassa käytössä punainen Marimekko-reppu, jonka sain joululahjaksi monta vuotta sitten.
Vaatevalintoja
Pukeudun mielelläni itse tekemiini vaatteisiin, koska tunnen ne läpikotoisin.
Lahjaksi
Itse tehdyt asiat ovat parhaita lahjoja.
Tuoksut
Mansikoiden tuoksu muistuttaa minua lapsuudesta.
Ensimmäinen työni
Aloitin työurani työskentelemällä mansikanpoimijana vanhempieni mansikkaviljelmällä.
Hyväksi havaittua
En ikinä luovu kolhiintuneesta vesivärilaatikostani, joka on ollut tärkein ja luotettavin työkaluni neljätoistavuotiaasta.
Rennosti
Kun haluan rentoutua lähden seikkailulle tai teen jotain käsilläni, hoidan esimerkiksi kasvimaata tai askartelen.
Henkireikä
Kun kaipaan henkireikää, hakeudun merelle.




