Maineikas ruotsalainen sisustuslehti Elle Interiör on valinnut kuvataiteilija Astrid Sylwanin Marimekolle suunnitteleman Vattenblänk-kuosin vuoden 2011 kankaaksi. Valinta julkistettiin 6. helmikuuta 2012 pidetyssä gaalassa, jossa lehti palkitsi viime vuoden designtekoja ja -tekijöitä 13 eri kategoriassa. Kaikki palkitut ovat mukana kansainvälisen Elle Deco International Design Awards -kilpailun finaalissa, johon eri maiden Elle-sisustuslehdet valitsevat omat ehdokkaansa. Loppukilpailun voittajat paljastetaan Milanon huonekalumessuilla huhtikuussa.
Yhteistyössään Marimekko ja Astrid Sylwan ovat kaataneet teollisen muotoilun ja taiteen välisiä raja-aitoja. Palkittu Vattenblänk lanseerattiin yhdessä kahden muun Sylwanin maalausten pohjalta syntyneen kuvion kanssa vuoden 2011 syksyllä. Väreillä ilkamoivat, vangitsevat kuosit toivat Marimekon sisustusmallistoon aivan uudenlaista vahvaa abstraktia maalauksellisuutta. Vattenblänk-kuviossa pääosassa on liike, virtaavan veden voima, ja siitä on kankaan lisäksi myös muita sisustustuotteita.
Astrid Sylwan on belgialaissyntyinen, Tukholman Enskedessä asuva ja työskentelevä kuvataiteilija. Tukholman taideteollisesta Konstfack-korkeakoulusta valmistunut Sylwan oli yksi vuoden 2010 Carnegie Art Award -taidepalkinnon saajaehdokkaista. Häntä inspiroi maali materiaalina sekä liikkeenä. Abstraktin kuvataiteen maailmassa hän edustaa vahvaa naisenergiaa – rohkeana taitelijana, vaimona ja äitinä.
Lisätietoja ja kuvapyynnöt:
MARIMEKKO OYJ
Markkinointiviestintä
Maarit Heikkilä
PR Manager
Puh. 09 758 7321
maarit.heikkila@marimekko.fi
